Olen Aija Särkiniemi, 45-vuotias innokas ja intohimoisesti työhönsä suhtautuva eläinkoulutuksen ammattilainen. Tällä hetkellä vedän täällä Heiluvassa Hännässä arjen taitokursseja mm. Kiva koirakansalainen ja Pentukursseja.
Suoritin eläintenkouluttajan tutkinnon keväällä 2022. Toki jo sitä ennen olen toiminut eläinten parissa monipuolisesti. Luonto ja eläimet monilajisesti ovat olleet elämässäni mukana aina. Ne ovat täyttäneet niin koti-, työ, harrastus- kuin vapaa-ajankin. Luonnossa ja eläinten parissa tunnen aina olevani kotona ja onnellinen. Omaan perheeseeni kuuluu rescue-koira Cloti ja kaksi aikuista lasta.
Työskentelen eläintenkouluttamisen lisäksi myös telinevoimisteluvalmennuksessa ja sirkusopetuksessa. Liike ja liikkeiden kehittäminen asteittain on minulle akrobatiavalmennuksesta tuttua. Tätä ns. palastelua ja rakentamista hyödynnän myös eläinten koulutuksessa. Vahva osaaminen ja käytös tarvitsee aina toistoja, lukuisia onnistuneita harjoituksia.
Kun tekeminen on kivaa, innostavaa ja mielekästä niin oppiminen tapahtuu parhaiten. Minulle kouluttajana on tärkeää, että harjoittelu aidosti palkitsee ja motivoi niin osallistuvaa eläintä kun ihmistä. Onnistunut harjoittelu näkyy vahvistuneina, toimivina käytöksinä arjessa. Lisäksi yhteinen ilo ja vuorovaikutus lisääntyvät.
Ihmisten ohjauksessa työskentelen myös neuroepätyypillisten sekä muiden erityisryhmiin kuuluvien asiakkaiden kanssa. Haluan osaamisellani auttaa myös eläintyöskentelyssä yksilöitä, joilla on soveltavan ohjauksen tarvetta. Tämä tarve voi johtua vammasta, sairaudesta tai keho-mieli-reaktioista.
Innostun aina uudelleen perusteista ja hyvin vahvistetuista pohjataidoista. Mielelläni ohjaan arjen taitoja kaiken ikäisille, rotuisille ja kokoisille koirille. Kommunikointi, vuorovaikutus ja hyvä yhteys ovat asioita, joiden haluan toteutuvan jokaisen arjessa. Turva ja luottamus rakennetaan yksilön mahdollisuudella aktiivisesti vaikuttaa omaan elämäänsä. Arvostetaan ja kunnioitetaan sitä, miten jokainen eläin- ja ihmisyksilö on oman kokemuksensa asiantuntija.
Olen pohjattoman utelias oppimaan, tutkimaan ja kehittämään lisää osaamistani hyvinvoinnin rakenteista ja tuntemustani anatomiasta ja fysiologiasta. Haluan aina tukea laajasti hyvinvointia, yhteistä turvallisuutta, lepo-aktiivisuus tasapainoa, toimintakykyä ja rentoa iloa.
Tervetuloa mukaani harjoittelemaan. Onnistutaan lisää yhdessä!