|
Kissakuvat: Samuli Siirala Koirakuvat Eeva Anundi    
Koira- ja kissakoulu Heiluva Häntä Kissa- ja koirakoulu Heiluva Häntä tarjoaa ammattimaista, käyttäytymistieteisiin, oppimisteoriaan ja ensisijaisesti palkitsemiseen perustuvaa koulutusta koirien ja kissojen huoltajille. Heiluva Häntä on perustettu keväällä 2008 (Y-tunnus 2015220-4). Avasimme omat koulutustilat kesällä 2009 Helsingin Pitäjänmäkeen, Höyläämötie 18 c, 00380 Helsinki ks. karttalinkki. Koulutustiloissa on yhteensä 200 neliömetriä/kaksi salia. Loistavat yhteydet: Vihdintien alkupäässä, Turun moottoritieltä jopa vain n. 3 min ajomatka, aivan Munkkivuoren vieressä eli hyvät yhteydet myös mm. Helsingin keskustasta, Espoosta ja Vantaalta. Koulutamme syksyllä 2010 Helsingin lisäksi myös Espoossa ja Vantaalla. Kurssivalikoimamme paikkakunnittain: Koira- ja kissakoulu Heiluvassa Hännässä opettajina toimivat ongelmakoirakouluttaja- ja/tai koulutusohjaajatutkinnon suorittaneet kouluttajat ja pyrimme jatkuvasti jatkokouluttamaan itseämme. Noudatamme Suomen Eläintenkouluttajat ry:n eettisiä ohjeita. Haluamme opetuksessa huomioida jokaisen eläimen ja ihmisen yksilöllisten tarpeidensa kanssa. Tarjoamme sekä yksityiskoulutusta että kursseja pienryhmissä. Koirakursseilla yleensä max 5 koiraa tai yksilökoulutus, kissakoulussa yksi kissa kerrallaan! Ryhmäkurseilla annamme ensin yleisohjeet ja sitten käymme erikseen jokaisen koiran luona. HUOM kaikki kurssihinnat sisältävät Koulutuksen perusteet -luennon (2h), joka tulee mielellään suorittaa ennen kursseille tuloa. Koirakoulu Heiluvassa Hännässä kurssitarjontamme sisältää mm. arkitottelevaisuuden alkeis- ja jatkokurssit, pentukurssit, vetämättä hihnassa ja ohitukset -kurssi, räyhäämättä hihnassa -kurssi, itsehillintä- ja kontaktikurssi, Rally-Toko, toko eli tottelevaisuuskoulutus, agility, jäljestys sekä uutuutena syksyllä 2010 myös näyttelykurssi sekä canicross eli koirajuoksu + taakanvetokurssin. Tarjoamme yksityistunteina käytösneuvontaa ja ongelmakäytöskonsultointia sekä omissa tiloissamme Helsingissä tai kotikäynteinä asiakkaan kotiin kunkin koiran/kissan tarpeiden mukaisesti. Koirakoulumme järjestää luentoja vieraiden luennoitsijoiden kanssa yhteistyössä (mm. Tommy Wiren (mm. koiran aggressiokäytös), David Appleby, Anna Hielm-Björkmann (koiran kipu), Malin Ekblom (ruokinta), Milla Lind (koirahieronta) jne. Kissakoulu Heiluva Häntä pitää tärkeänä, että niin kissat kuin koiratkin tarvitsevat puuhaa, mielekästä ja lajityypillistä tekemistä elämäänsä. Kissoille yksilökoulutuksena kissa-agilitya, tokoa, hajuerottelua sekä temppuilua ja virikkeistämistä. Kissakoulu järjestää myös luentoja. Mahdollisuus myös kursseihin ja tunteihin yksityisopetuksena + seuroille tai yrityksille asiakkaan toiveiden mukaan ja myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Tiloissamme on myös pienimuotoinen eläintarvikekauppa, avoinna kurssien yhteydessä iltaisin/viikonloppuisin tai erikseen sovittuina aikoina. Myynnissä mm edestä kiinnitettäviä valjaita, jotka sopivat vetäville ja/tai räyhääville koirille parempaan koiran hallintaan ilman kivun tuottamista! Lisätiedot: 050-5670959 / miira (at) heiluvahanta (piste) fi ja www.heiluvahanta.fi Heiluva Häntä nyt myös Facebookissa. Liity ryhmäämme, lisätietoja saat painamalla facebook logoa.
|