Kouluttajatiedot

Tero

Väänänen

Tero Väänänen oli Rajavartiolaitoksessa koiranohjaajana noin 25 vuoden ajan ja toimi myös Rajakoulun koirakursseilla kouluttajana viimeisten 10 palvelusvuotensa aikana ennen, kuin siirryi ulkomaille töihin vuonna 2017.

Hän pätevöityi Frontexin (EU:n raja- ja meriturvallisuusvirasto) kouluttajaksi vuonna 2014 (erikoisetsintäkoirat).

Vuodesta 2020 alkaen Tero on kesäisin tehnyt yhteistyötä noseworkharrastajien kanssa Suomessa. Muuten hän on työskennellyt viimeiset viisi vuotta pääosin ulkomailla erilaisissa erikoisetsintäkoiriin liittyvissä projekteissa.