Vierailevat kouluttajat

Eläinlääkäri Tuulia Appleby on sekä Suomen että Sveitsin kansalainen ja suorittanut eläinlääkärintutkinnon Zürichin yliopistossa. Valmistumisensa jälkeen Tuulia työskenteli opinahjossaan pieneläinten lisääntymisen parissa ja väitteli tohtoriksi steriloitujen narttujen virtsanpidätysongelmista. Tuulia...

Pia kotisivut www.kilttivalas.com

Eero-koiramme pisti kotiin tullessaan koko ajatusmaailmani uusiksi. Mikään, mitä olin lukenut tai kuullut tai mihin olin saanut neuvoja, ei koiran kohdalla toiminut. Eeron oli vaikea rauhoittua uusissa tilanteissa ja näissä tilanteissa komentaminen ainoastaan pahensi tilannetta....

Miia Kantinkoski eläintenkouluttaja joka tekee myös yhteistyötä virkakoirapuolen kanssa.

Krista Karhun esittely Koirakoutsin sivuilta:

Omia koiria minulla on ollut vuodesta 1995 lähtien ja olen harrastanut koirieni kanssa agilitya, hakua, vetoa, hali-berneilyä, rally-tokoa ja TOKO:a. Olen kilpaillut koirieni kanssa aktiivisesti TOKO:ssa sekä rally-tokossa ja molemmat lajit ovatkin ehdottomia...

Rally-tokotuomari

Tiina Korhonen on yrittäjänä toimiva eläintenkouluttaja ja koirahieroja. Koirahierojakoulutuksen hän on suorittanut vuonna 2004 Norjassa, ammattitutkinnot koirahieronnan osaamisalalta 2015 ja eläintenkouluttajan osaamisalalta 2012.

Hoitoja Tiina tarjoaa Porvoossa Nuuskulassa ja HAU-kuntoklubilla (www.nuuskula.fi ja...

Katriina Tiira on FT, biologi, ja eläinten käyttäytymistutkija. Katriina Tiiralla on lähes 20v kokemus eläinten käyttäytymisen tutkijana Helsingin yliopistossa. Viimeiset seitsemän vuotta Katriina on tutkinut koirien käyttäytymistä ja tehnyt useita tieteellisiä julkaisuja mm. koirien pelokkuuteen tai stereotyyppiseen käyt...

Kristiina Torp on eläintenkouluttaja ja vuonna 2010 valmistunut eläinlääkäri. Työssään espoolaisessa eläinlääkäriasema Arkissa hän auttaa lemmikkien omistajia fyysisten sairauksien lisäksi selviytymään erilaisista käytösongelmista. Hän on perehtynyt mm. lääkehoitoon ja ravintolisien k...

Jirka Vierimaa on Tampereen yliopiston sovelletun ja kliinisen käyttäytymisanalyysin koulutusohjelmasta vuonna 2012 valmistunut eläinten käyttäytymisen ja koulutuksen asiantuntija. Eläinkoulutustyön ohella hän yhteiskuntatieteitä, tavoitteena monipuolinen käytännön työn haasteisiin vastaava akateeminen koulutus.

Eläinkouluttaja ja konsultti Tommy Wiren on eläinkoulutuksen pitkänlinjan ammattilainen. Hän on työskennellyt eläinkoulutuksen parissa lähes kolmenkymmenen vuoden ajan eläinkouluttajana, konsulttina sekä valmentajana. Tommy on Trainer`s Choicen (2005) perustaja sekä toimitusjohtaja, TrainingMill Oy:n (2015 ) perustaja ja hallituksen...

Päivi Ylikorpi on tietokirjailija ja eläintenhoitajien kouluttaja.