Kouluttajatiedot

Piia

Laine

Työskentelen Heiluvan hännän toimistotyöntekijänä ja kouluttajana. Opiskelen parhaillaan Eläintenkouluttajan ammattitutkintoa Amiedussa. Pohjalla minulla on jo useampi ammatti ja erityisesti olen työskennellyt ihmisten kanssa.

Kasvoin eläinten keskellä; lapsuuteen kuuluivat kissoja, koiria, kaneja, muutama lemmikkilammas sekä poneja ja hevosia. Harrastin tavoitteellista kilparatsastusta niin esteillä kuin kouluratsastuksessa 6-16 -vuotiaana ja tuon ajan meillä oli myös oma talli, jossa luonnollisesti osallistuin arjen töihin, omien ja hoitohevosten kanssa.

Muutaman vuoden eläimettömän elon jälkeen luokseni muutti rescue-kisu Viiru. Viiru oli arkajalka, jonka eteneminen ”rohkeuskisuksi” kuitenkin alkoi, kun perusluottamus oli saavutettu.

Kodinvaihtaja-bordercollie Morriksen kanssa päätin aloittaa koiraharrastukset ja etsin heti positiivisilla menetelmillä kouluttavia ihmisiä. Morris oli oikea monitoimikoira, se tutustutti minut monen lajin alkeisiin ja toimi ”terapiakoirana” aroille ja pelokkaille koirille yhteiskävelyillä ja leikkituokioissa. Valitettavasti suhteellisen pian ilmeni käytösmuutoksia, jotka osoittautuivat kipuperäisiksi ja yhteiselomme jäi harmittavan lyhyeksi.

Opaspentulabbis Late kasvoi luonani työkoiraksi, ja nykyään asustelemme australiankelpie Novelin ja kodinvaihtaja-kelpie Takun kanssa. Ruskuaiskaksikon kanssa elämme aktiivista elämää harjoittelemalla niin arkiasioita, eri koiraharrastuslajien saloja (mm. Nose Work, toko, rally-toko, koiratanssi sekä erilaiset hajutyöt (hajuerottelu, esine-etsintä, ihmisjälki, verijälki, eläinjälki lähinnä kesäisin) kuin näitä tukevia erilaisia temppuja ja jumppatuokioita. Usein treenaamme kaikki kolme yhdessä, se on hauskaa!

Kilpailemisen harrastaminen on hyvä asia itselleni, sillä asetetut tavoitteet aktivoivat järjestelmälliseen harjoitteluun. Minulle kuitenkin kilpailuja tärkeämpää on arkielämä, kaikkien hyvinvointi ja monipuolinen tekeminen eläinten kanssa. Myös hyötykoira-asiat ovat mielenkiintoni kohteita. Käytännön opintojen, eli kurssien ja koulutusten lisäksi käyn myös monipuolisesti eri kouluttajien luennoilla.