Kouluttajatiedot

Pia

Arhio-Lehto

Pia kotisivut www.kilttivalas.com

Eero-koiramme pisti kotiin tullessaan koko ajatusmaailmani uusiksi. Mikään, mitä olin lukenut tai kuullut tai mihin olin saanut neuvoja, ei koiran kohdalla toiminut. Eeron oli vaikea rauhoittua uusissa tilanteissa ja näissä tilanteissa komentaminen ainoastaan pahensi tilannetta. Kiihdyttävistä tilanteista palautuminen oli myös äärettömän vaikeaa. Eeron reaktiivisuuden tukahduttaminen auttoi, mutta vain hetkeksi ja sen jälkeen tilanne vain paheni. Puhumattakaan siitä, mitä suhteellemme tapahtui. Kontakti koiraan oli kateissa.

Löysin TTouchin sattumalta ja osalllistuin ensimmäiseen koulutukseeni lähinnä uteliaana. Syksyllä 2012 valmistuin TTouch Practitioneriksi (P1, koulutuspaikka Tilley Farm, Iso-Britannia). Ja Eero osaa nykyisin sekä rauhoittua että kävellä kauniisti hihnassa. Kaikkein onnellisin olen siitä, että Eeron luottamus minua kohtaan on kasvanut huimasti.

Eeron lisäksi perheeseemme kuuluvat muut koiramme Saara, Valo, Yuli ja Bambi.

Olen Tellington TTouch Guildin jäsen.