Zen - rauhoittumiskurssi häiriöherkille

Rauhoittumiskurssin tavoitteena on opettaa eri syistä kiihtyvälle tai innostuvalle koiralle rauhoittumiskäytöksiä sekä erilaisia iloisia temppuja niin arjen kuin harrastustenkin sujuvoittamiseksi. Harjoittelemme esimerkiksi oman suoritusvuoron odottamista, rauhassa katsomista, ohituksia, vieraan koiran tai ihmisen läheisyyden sietämistä ja / tai tervehtimistä. Kurssin sisältö muokkautuu osallistujien tarpeiden mukaan. Jos et ole vielä käynyt meidän kurssejamme, niin kysythän suoraan kouluttajalta, onko kurssi teille soveltuva.

Kenelle kurssi on tarkoitettu?

- Harrastuksissa kiihtyville koirille tai koirille, jotka eivät malta odottaa omaa vuoroaan
- Haukkumista tai arkuutta ihmisiä, koiria tai vieriata paikkoja kohtaan
- Mikäli koiralla on rähjäämistaipumusta, olettehan käyneet ensin esim. Rähjääjien ja arkatassujen kurssin
- Kiva koirakansalainen -kurssin jo käyneille koirakoille tai muussa koirakoulussa vastaavia kursseja käyneille

Vaaditut esitiedot:

- Palkitsemiseen perustuvan koulutuksen perusteet
- Rähjääjien ja arkatassujen- tai Kiva koirakansalainen -kurssi (tai vastaavat tiedot) jos kyseessä rähjäherkkä koira esim. arkuuden vuoksi

Suositeltavat esitiedot:

- Miten eläin oppii? -luento (tai vastaavat tiedot) 
- Koiran ei-toivotun käytöksen ratkaiseminen -luento (tai vastaavat tiedot)
- BAT 2.0 - ohitukset ja kohtaamiset -luento tai seminaari
- Elekieli-luento tai -seminaari
Luentoja voi käydä myös kurssin aikana
 

Mitä kurssi pääpiirteittään sisältää?

- kontaktin parantaminen
- oikea-aikainen palkitseminen ja koiran motivointi
- häiriöiden rauhassa katsominen ja sietäminen
- luopuminen ja itsehillinnän kasvattaminen
- erilaisia kohdentamistreenejä ja niihin keston rakentamista - avuksi arkeen ja rauhoittumiseen
- erilaisia rauhoittumiskäytöksiä
- säästä riippuen treenejä myös ulkona erilaisilla häiriöillä
 

HUOM! Kurssin ensimmäinen kerta on pidempi, koska aloitamme harjoitukset tarvittaessa yksi koira kerrallaan. Seuraavilla kerroilla tilanteen mukaan harjoitellaan esim. pareittain tai maks. 4 koiran ryhmätilanteena. Tästä syystä koiran pitäisi pystyä odottamaan autossa omaa vuoroaan.