Aktivointia, virikkeistämistä ja leikkiä

Kurssia järjestetään sekä Porvoossa että Helsingissä, katsothan kurssipaikan ennen ostoa

Leikkimisen tärkeydestä sekä koiran virikkeistämisestä ja aktivoinnista olet varmaankin jo kuullut. Mutta mitä jos oma koira ei tunnu välittävän leluista? Tai se leikkii mieluusti yksin, mutta ei sinun kanssasi? Miten koiran saisi irrottamaan pyynnöstä lelusta, ja saako siihen rynnätä kiinni milloin tahansa? Onko leikkiä ilman leluja?

Mitä on aktivointi? Yhdessä tekemistä parhaimmillaan! Se voi olla joko temppuja, lajitreeniä tai jopa hoitotoimenpiteiden opettelua. Saman talouden koirat aktivoituvat, kun ne vuorotellen opettelevat kuonokopan käyttöä mukavaksi ja toinen on tauolla.

Entäpä virikkeistäminen? Montako virikeruokakippoa pitää ostaa tietääkseen, mikä on hyvä omalle koiralle? Vai voisiko keksiä joitain muita ratkaisuja? 

Tällä lyhytkurssilla pääsette koiran kanssa kokeilemaan erilaisia leikkityylejä ja tarvittaessa opettamaan leikkimiseen malttia. Myös ruuan kanssa voi leikkiä ja ihmisen kanssa erilaisten temppujen avulla. Käymme läpi myös erilaisia virikkeistämisen ja aktivoinnin tapoja ja ehdimme muutamia kokeilla kurssillakin. 

Osallistujat saavat erittäin mielellään esittää toiveita harjoiteltavista / kokeiltavista asioista!

Kenelle kurssi sopii?

  • Kaiken ikäisille koirille
  • Koirille, jotka pärjäävät samassa koulutustilassa esim. näkösermien avulla toisten koirien läsnäollessa
  • Ei sovi ryhmätilanteessa rähjäävälle koiralle - voimme kuitenkin järjestää vastaavaa toimintaa lyhyinä yksityiskoulutuksina. Ota yhteys info@heiluvahanta.fi