Kouluttajatiedot

Tiia

Egeberg

tiia@heiluvahanta.fi

Olen ollut koko ikäni tekemisissä erilaisten eläinten kanssa, lähinnä sydäntäni ovat koirat ja hevoset. Heiluvassa Hännässä olen aloittanut työskentelyn elokuussa 2012, koulutan pääsääntöisesti arjen taito kursseja sekä työskentelen Heiluvan Hännän toimistossa ja kaupassa pari kertaa viikossa.

Vuosien varrella olen oppinut huomaamaan, että eläinten kanssa oleminen vaatii avointa mieltä ja jatkuvaa oppimista. Olen suorittanut Koirakoulu Vision kouluttajakoulutuksen v.2011-2012 (kouluttajina Sari Paavilainen ja Tommy Wiren), sekä käynyt useita koirien hyvinvointiin, koulutukseen, käyttäytymiseen sekä ruokintaan liittyvissä koulutuksissa (mm. Malin Ekblom, Tuire Kaimio, Tuulia Burgherr, Adee Schoon, Ilkka Hormila, Suomen Eläinkoulutuskeskus, Minna Tallberg). Eläintenkouluttajan ammattitutkinnon olen suorittanut Amiedussa v.2013-2015. Tärkeimpänä tavoitteena minulle on mahdollisimman sujuva yhteiselo koirien kanssa sekä tarjota koirille niiden lajityypillistä toimintaa.

Kotoani löytyy tällä hetkellä novascotiannoutaja Rus N´Riv Tråpid Can´t Stop eli Nomi (s.2014), jonka kanssa hiotaan arjen taitoja, harrastetaan noutolajeja sekä hajutyöskentelyä. Nomi on ensimmäinen noutajani, aikasemmin minulla on ollut Jackrusselinterririeri sekä terrierimix.