Kouluttajatiedot

Noora

Ruokomäki

Koiraharrastukseni alkoi, kun olin 8 vuotta, joten pienestä pitäen on koirien kanssa tullut harrastettua eri koiralajeja.  Tällä hetkellä kotonamme asustaa kaksi samojedinkoiraa, joiden kanssa ollaan kokeiltu laaja kirjo eri harrastuksia. Mieluisimpia ja pisimpään matkassa mukana ovat olleet toko, rally-toko, agility ja MEJÄ (sekä nenätyöskentely yleensä). Uroksen kanssa on ravattu myös aktiivisesti näyttelykehiä nuorempana.

Koirien käyttäytyminen ja sen syvempi ymmärtäminen kiinnostivat, joten päätin lähteä opiskelemaan aihetta. Suoritin Suomen Eläinkoulutuskeskuksessa Käyttäytymistieteellisen kouluttajakoulutuksen vuonna 2009. Heiluvalla Hännällä koulutin vuosina 2011-2014 ja nyt onkin ihana palata ”juurille”.

Kouluttamisessa mielenkiintoista on nähdä asiakkaiden onnistumisia ja oivalluksia, sekä huomata omistajan sekä koiran kehityskaari kurssin aikana. Kouluttajana osaan viilata liikkeitä kisoihin tähtääville, sekä opettaa arkitottelevaisuuteen tarvittavat perustaidot.. Rento, positiivinen ja kannustava ilmapiiri kuvaavat minua kouluttajana parhaiten.